Vieraskatsomon taikaa

21.10.2017

Futis on parasta livenä, on vanha sanonta, jolla me ELK:läiset perustelemme pelireissujamme Englantiin. Ja tottahan tämä väite on, mutta parasta futis on vieraspeleissä. Tämän sain todistaa parin muun Cityfanin kanssa noin vuosi sitten, kun kävimme katsomassa Burnley-Manchester City ottelun.

Koska pelistä on jo kauan, niin ei siitä sen enempää. Mutta oman joukkueen näkeminen vieraskentällä muiden vierasfanien joukossa on vaivan arvoinen kokemus. Jos tilaisuus tulee, niin siihen kannattaa tarttua. Jo pelkkä reissu uuteen kaupunkiin Englannissa on elämys. 

Matka ManchesteristaBurnleyhin on kestoltaan varsin lyhyt, eli noin tunti. Koska ottelumme oli lauantain päiväpeli, niin lähtömme oli kohtuullisen aikaisin aamulla, kun vielä usva peitti kotistadionimme parkkipaikat. Voi vain kuvitella, millainen tunnelma olisi ollut, jos reissuun olisi lähdetty jokunen tunti myöhemmin. Ensimmäiset kolme varttia matkustimme normaalisti bussissa, kunnes pysähdyimme keskelle ei mitään.

Poliiseja pyöri bussin ympärillä kuin Manchesterin paikallispelissä. Konkarit kertoivat, että vierasfanien bussit kerätään letkaksi, joka sitten köröttelee kohti Burnleyä ja Turf Mooria. Nuhjuinen kaupunki Fanibussista ei kovin kummoista käsitystä kohdekaupungista saanut. Kiemurtelimme parikymmentä minuuttia läpi kaupungin. Lancashiren maakunta on mäkistä maastoa, eikä Burnleyn kaupunki tehnyt tässä poikkeusta. Kaupunki on rakennettu melko matalaksi, eikä kolmea kerrosta korkeampaa rakennusta juuri näkynyt. Sen kukoistuksen ajoista on aikaa noin sata vuotta, jolloin Burnley oli merkittävä hiilen ja puuvillan tuottaja.

Burnley on yksi Margaret Thatcherin 80luvulla tuhoamista teollisuuskaupungeista, joita vaivaa krooninen taantuma ja massatyöttömyys. Ei siis ihme, että kaupungin yleisilme oli vanhahtava ja hieman nuhjuinen. Paikallisten suurimpia ilonaiheita lienee juuri Burnley FC, joka on yksi Englannin liigan perustajaseuroista. Seuran parhaat päivät ovat kuitenkin kaupunkinsa tavoin kaukana takanapäin. Tunnelmallinen stadion

Yksi vierasreissun hienoista hetkistä on tutustuminen itselle uuteen stadioniin. Turf Moor on Valioliigan pienimpiä. Stadionin kapasiteetti on vain 22 546 katsojapaikkaa.Se on myös liigan vanhin stadion ja sen huomasi sekä hyvässä että pahassa. Ei voi sanoa, etteikö vuonna 1883 valmistunut stadion olisi huokunut historiaa. Ainoat digiaikaa edustavat laitteet olivat lipunlukulaitteet, jotka oli yhdistetty historiallisiin portteihin. Tiilistä rakennetussa, sokkeloisessa rakennuksessa huomasi kymmenittäin auttamattoman vanhanaikaisia, mutta viehättäviä yksityiskohtia.

Turf Moor
Turf Moor

Tunnelma vieraskatsomossa oli aivan omaa luokkaansa. Cityn kotipeleihin olen usein saanut paikan stadionin hiljaisimmista osista, mutta tässä vieraspelissä nukahtamisen vaaraa ei ollut! Heti Turf Moorille päästyämme alkoi lajitoveriemme laulu ja huikea metelöinti vielä voimakkaammin kuin kotistadionilla.

Vieraspeleihin lähtee ainoastaan uskollisimmatja äänekkäimmät fanit. Ja molemmin puolin meidän katsomonosaa oli sijoitettu jokunen tuhat kotijoukkueen fanaatikkoa. Tämä takasi huikean tunnelman koko pelin ajan. Kaikki laulut ja huudot eivät ehkä sopineet perheen pienemmille, mutta niitä riitti. Stadionilla kuuli paljon chantteja, joista ei saanut selvää. Ilmeisesti ne oli kehitelty ja omistettu vain isäntäjoukkueen ja sen kannattajien korville. Tämä ei haitannut, sillä me lauloimme omat chantimme täysin palkein kotijoukkueen kannattajille takaisinpäin!

Paluumatka oli peilikuva tuloreissusta. Kävelyvauhtia edennyt kulkue keräsi joitain kymmeniä saattajia, jotka esittelivät yleensä keskisormissaan olleita sormuksiaan, mutta muuten paluu voitetun pelin jälkeen oli iloista rallattelua.

Topi Saksala